Akrobatian jälkeen tytöt lähtivät lämpimään mereen metsästämään isoja aaltoja. Uituaan tarpeeksi oli lounaan vuoro. Lounaan syötyämme lähdimme bussilla kovasti odotetulle kauppakeskusalueelle. Siellä meillä oli hieman alle kolme tuntia aikaa shoppailla ja kierrellä.
Kokoonnuimme tapaamisaikana parkkipaikalle. Bussin saavuttua lähdimme ajamaan ulos kauppakeskusalueelta. Yhdessä mutkassa tunsimme tärähdyksen bussin kyljessä sen tehtyä äkkinäisen jarrutuksen. Henkilöauto oli ajanut bussimme kylkeen. Kukaan ei onneksi loukkaantunut mitenkään, eikä autossakaan olelleille tapahtunut mitään. Odottelimme bussissa noin kymmenen minuuttia kunnes saimme käskyn tulla bussista ulos. Hetken odoteltuamme paikalle tuli poliisi ja Euro Campin minibussit, jotka veivät ensimmäiset oppilaat takaisin keskukselle.
Tunnin kuluttua kolarista kuskit saivat sopimukset kuntoon ja viimeisetkin pääsivät takaisin Euro Campille. Söimme päivällistä, jonka jälkeen osa porukasta lähti viimeisen kerran Cesenaticon keskustaan. Heidän palattuaan oli vuorossa leiriolympialaisten viimeinen laji, musavisa. Kävimme toiseksi viimeisen kerran nukkumaan Euro Campilla.







Wow, tykkäsin pyramideista, itse harrastan sirkusta ja osaan isojakin :)
VastaaPoistaOliko teillä kuinka paljon liikuntaa päivässä?
VastaaPoista