Blogissa voit seurata Munkkiniemen Yhteiskoulun 9D - luokan leirikoulua Italiassa 3.-10.9.2010.

Blogia kirjoittavat luokan oppilaat. Kuvat ovat opettajan ottamia. Sivun alalaidasta löytyvät kaikki leirikoulukuvat diaesityksenä.

Ope kiittää 9D-luokkaa mukavasta leirikoulusta. Oppilaat käyttäytyivät hienosti ja leirikoulu oli kaikin puolin onnistunut! GRAZIE! :)

tiistai 14. syyskuuta 2010

10.9. perjantai

Nousimme ylös neljältä, koska lähtö oli jo 4.50. Kannoimme tavaramme alas ja nousimme bussiin. Haimme Mikan, Ninan ja lentistyttöjen vanhemmat kyytiin ja lähdimme ajamaan Milanoa kohti. Nukuimme suurimman osan matkasta, ja pysähdyimme kerran huoltoasemalle. Olimme saaneet Euro Campilta aamiaisen matkaan, mutta se ei ollut ravintorikas.

Lentokentällä etsimme lähtöselvitystiskin ja annoimme laukut ruumaan. Sitten meillä oli vapaa-aikaa, jonka jälkeen löysimme tiemme portille ja nousimme bussin ja viimeisen ryhmäkuvan kautta koneeseen. Matka meni hyvin, vaikka Alppien kohdalla oli ilmakuoppia. Helsingissä saimme matkalaukkumme ja lähdimme iloisina ja väsyneinä kotiin.

ARRIVEDERCI


Kiitos ihanasta leirikoulusta 9 D, Euro Campin ohjaajat ja muu väki sekä vanhemmat, joiden avulla saimme matkan toteutettua!

maanantai 13. syyskuuta 2010

9.9. torstai

Aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan paikalliseen hotelli- ja ravintola-alan kouluun. Koulussa oli italialaisten lisäksi oppilaita 11 eri maasta. Oppilaita tulee jopa Kiinasta asti. Oppilaitos on ilmainen ja osa 200:sta oppilaasta asuu koululla. Vierailu oli mielenkiintoinen, vaikka koulun oppilaat olivat vielä kesälomalla.


Lounaan jälkeen suurin osa luokkamme ja muista suomalaisista lähtivät läheiseen Mirabilandian huvipuistoon. Huvipuistossa oli hurjia ja hienoja laitteita. Monen mielestä hienointa oli kuitenkin poliisien stunttishow. Show oli lähes tunnin pituinen ja siinä riitti toimintaa koko ajan.


Viimeisen päivällisen kunniaksi ruokalassa oli tortilloita. Petyimme kuitenkin tortilloihin, ne sisälsivät kinkkua ja juustoa. Lisäksi oli tietenkin pastaa. Päivällisen jälkeen oli päättäjäisten vuoro.

Päättäjäiset alkouivat ohjaajien hienolla lauluesityksellä. Sen jälkeen ohjelmassa oli kisoja luokkien kesken. Munkka vei voiton molemmissa kisoissa! Myös leiriolympialaisten voittaja paljastettiin. Luokat pitivät myös omaa ohjelmaa, leikkejä ja kuoroesitys.

Illan päätti leirimitalien jako. Jotkut jäivät vielä saliin tanssimaan ja pitämään hauskaa. Jätimme haikeat hyvästit muille suomalaisille. Lähdimme huoneisiin pakkailemaan ja valmistautumaan aikaiseen lähtöön.

torstai 9. syyskuuta 2010

8.9. keskiviikko

Aamupalan jälkeen ohjelmassa olivat taas leiriolympialaiset. Lajeina olivat kolme erilaista viestiä ja raa'an kananmunan heittoa. Olympialaisten jälkeen luokan tytöillä oli akrobatiaa rannalla ja pojat lähtivät Mikan kanssa juosten läheisen hotellin uima-altaalle jumppaamaan ja uimaan. Tytöt tekivät rannalla pyramidejä ja pitivät hauskaa.


Akrobatian jälkeen tytöt lähtivät lämpimään mereen metsästämään isoja aaltoja. Uituaan tarpeeksi oli lounaan vuoro. Lounaan syötyämme lähdimme bussilla kovasti odotetulle kauppakeskusalueelle. Siellä meillä oli hieman alle kolme tuntia aikaa shoppailla ja kierrellä.



Kokoonnuimme tapaamisaikana parkkipaikalle. Bussin saavuttua lähdimme ajamaan ulos kauppakeskusalueelta. Yhdessä mutkassa tunsimme tärähdyksen bussin kyljessä sen tehtyä äkkinäisen jarrutuksen. Henkilöauto oli ajanut bussimme kylkeen. Kukaan ei onneksi loukkaantunut mitenkään, eikä autossakaan olelleille tapahtunut mitään. Odottelimme bussissa noin kymmenen minuuttia kunnes saimme käskyn tulla bussista ulos. Hetken odoteltuamme paikalle tuli poliisi ja Euro Campin minibussit, jotka veivät ensimmäiset oppilaat takaisin keskukselle.



Tunnin kuluttua kolarista kuskit saivat sopimukset kuntoon ja viimeisetkin pääsivät takaisin Euro Campille. Söimme päivällistä, jonka jälkeen osa porukasta lähti viimeisen kerran Cesenaticon keskustaan. Heidän palattuaan oli vuorossa leiriolympialaisten viimeinen laji, musavisa. Kävimme toiseksi viimeisen kerran nukkumaan Euro Campilla.

7.9. tiistai

Tiistaiaamuna jouduimme heräämään jo kuuden maissa, koska olimme lähdössä Venetsiaan. Söimme aikaisen aamupalan ja pakkauduimme bussiin. Pysähdyimme noin kolmen tunnin matkalla kerran huoltoasemalla. Bussi vei meidät Dolon juna-asemalle, jossa odottelimme hetken Venetsian junaa.





Jäimme pois Venetsian pääasemalla ja lähdimme kävelemään ryhmänä sokkeloisia kujia ja kanaaleja ylittäviä siltoja pitkin kohti Rialton siltaa. Saimme vartin aikaa tutustua lähialueeseen pienissä ryhmissä. Jotkut tekivät jo ensimmäisia ostoksiaan ja valokuvasivat siltaa.


Jatkoimme matkaa jälleen ryhmässä San Marcon aukiolle. Sovimme tapaamisajan ja hajaannuimme ympäri ydinkeskustaa. Meillä oli reilut kaksi tuntia aikaa kierrellä, katsella ja shoppailla. Aika riitti hyvin saamaan yleiskuvan Venetsian keskustasta, mutta paljon jäi varmasti näkemättä!

Tapasimme San Marcon aukiolla jo ennen varsinaista tapaamisaikaa. Kävelimme Huokausten sillan ohi ja lähdimme vesitakseilla takaisin juna-asemalle Canale Grandea pitkin. Ainakin tytöt katselivat hienoja taloja ja vilkuttivat ohi meneville turisteille. Odotimme juna-asemalla junaa ja matkustimme takaisin Doloon. Bussi oli jo odottamassa meitä.



Ajoimme muutaman tunnin Euro Campille ja menimme heti syömään. Illallisen jälkeen meillä oli leiriohjaajamme Jessen pitämä iltapiiri, jossa juttelimme leiristä. Nina ja Mika pitivät vielä rannalla luokan omaa ohjelmaa. Leikimme pantomiimiä ja hautasimme Vernerin hiekkaan. Menimme nukkumaan väsyneinä päivän tiiviistä ohjelmasta.


keskiviikko 8. syyskuuta 2010

6.9. maanantai

Aamupalan jälkeen jatkoimme lakanalentistä, norsufutista, ultimatea ja koppipalloa. Lounaan syötyämme pakkauduimme bussiin ja lähdimme ajamaan kohti San Marinoa.



Tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme itsenäiseen valtioon, San Marinoon. Huimien maisemien ympäröimänä nousimme korkeuksiin ja ihailimme näkymiä. Kävelimme pienen matkan muurien sisäpuolelle ja saimme lähteä muutamaksi tunniksi omille teillemme. Kiertelimme kaupoissa ja teimme hyviä löytöjä. Hetki ennen paluumatkan aloittamista ilman täytti sankka sumu ja inhottava tihkusade.





Pääsimme vuorelta turvallisesti alas sumusta huolimatta ja ajoimme takaisin Euro Campille. Myöhäisen päivällisen jälkeen oli beachfutisturnaus. Fisut-nimisessä joukkueessamme pelasivat Joonas, Vili, Henri, Verneri, Lotta, Claudia ja Heli. Tyttöjen kannustuksen siivittäminä joukkue selviytyi finaaliin ja siinä toiseksi! Hymy huulillamme kävimme nukkumaan.